Internet cafesta tuli
lempipaikkani tänään (keskiviikko, 29.1). Tai aikaisemminkin, mutta varsinkin
tänään. Kun pääsin Internet-cafeen, Barjerie of Internet Cafe. Tai joku niistä
kahviloista. Sain kilttinä aina tulla kahvittelemaan internetiä halvalla (no mielestäni
ainakin!).
Tänään tulin tänään tuttuun paikkaan ja soitin sitten facetimellä
vanhempieni kanssa. Se oli niin mukavaa olla yhteydessä jonkun tutun kanssa
viitoillen. Aivan mulle sama vaikka yhteys olis pätkinyt. Tällä hetkellä en
välittänyt ollenkaan vaikka yleensä mä ennemmin raivosin niille
yhteydenpätkimisille. Myönnän, että tällä viikolla on ollut hieman vaikea
paikka itselleni, tuli yhtäkkiä koti-ikävää, näin jopa outoja unia, joissa olin
ikionnellinen, kun saavuin (aina jokaisissa unissa eritavoin) vihdoinkin
Suomeen tai olinkin jo Suomessa. Herättyäni tajusin masentuneena, ettei
ollutkaan totta. Tämä ilmeni vasta tällä viikolla, lienen hieman
”stressaantunut” toisessa maassa- yleinen merkki ”väliaikaisella
maahanmuuttajalla”. Perusmatkustelijan ”kulttuurisokki”- prosessi on menossa
minulla, selvästikin. Ja ehkä hieman johtuukin, että ainoa viittomakieltä
hallitseva lähtee tällä viikolla takaisin kotiin. Vaikkakin muut vapaaehtoiset
ovatkin ihania, mutta pakko myöntää, että joskus liikaa puhuvaa ympäristö
ahdistaa.. (no te varmaan ymmärrättekin). Kaiken lisäksi opetustyö alkaa hieman
ottaa liikaa. Kun materiaaleja on useimmiten tehtävä itse ja keksittävä
jokaiselle päivälle jotain uutta (enkä pysty aina aloittamaan uuden kokonaisen
tai siis pitkätkön aihealueen, jospa uusi sijainen tulee jo parissa päivässä…).
Sekä lapset ovat tosi pieniä tai siis eivät ole tosi pieniä, etteivät osaisi
itse hoitaa asiat, mutta he tarvitsevat runsaasti liikuntaa ja lyhyitä päiviä.
Pienten tilojen (oppilaita lisääntyy ja lisääntyy hurjaa vauhtia) ja kouluauton
vuoksi ei pystytä tekemään jokaisille lapsille omia tarpeita noudattaen. (eii,
siis opettajien työtä helpottaen- sillä kaikkia voi aina improvisoida jollakin
tavalla :) Kuvaamataitotunti on ihan kuin omassakin asunnossa, että yksikin työ
saa koko luokkahuoneen sotkuiseksi, niitä pitää järjestää pois seuraavaa
oppituntia varten, ihan kuin kotonanikin. Jos en järjestäkään askartelukampeita
pois niin en voikaan kokata! ääh. Mutta kun mietin nyt tässä, enköhän tässä ole
oppinut hirveän paljon kärsivällisyyttä ja joustavuutta. Ettei kaikki voi sujua
aina haluamallani tavalla. :)
Mutta olen jopa alkanut
miettiä, mitäkö teen, jos uusi sijainen löytyy… Kuljeskelenko ympäri taloa… Se
ajatus pelottaakin jo. Sekä, tuntuu, että nyt oppilaat ovat minun omat. Enkä
hirveän ilahdu ajatuksestakaan, että pitäisi luopua heitä ja perehdyttää toista
opettajaa, vaikka tiedänkin, etten ole edes kelpoinen opettaja, kun en osaa
edes lasten kieltä!
No, en tietenkään
kuljeskele ympäri taloa tyhjin käsin. Tekemistä on vaikkakin. Askartelemista
riittää, ainakin Marian ja minun mukaan! :D
Ruokaa jälleen
Kahta sormeani kirvelee
ja polttaa vielä edelleen, vaikka onkin jo yö! Leikkasin chilit. Ja etusormia
ja vakkia ( :) ) polttelee. Ohh. Joo tänään oli eka kokkaukseni. Chili tuli
liikaa, mutta menetteli. :) Vedenjuonnista on tullut myös minulle työ ja se on
työlästä myös toisesta syystä! Minun pitää kokoajan muistaa ” JUO JUO!” ja
juoma on tehty muovipussista, joka kaatuilee koko ajan ärsyttävän helposti ja
ärsyttävän vääriin paikkoihin… Monesti tapahtui niin, että se kastutti ”tärkeät
paperit”. ”O…ONKO PAKKO”. Se ”kohtaus” oli saattanutkin minut monesti melko
räjähdyspisteeseen. Onneksi ”työpöytäni” luokassani on selinpäin oppilaisiin,
niin usein vältyin näyttämästä lähes ollenkaan raivokohtaukseni lapsille,
Aiheesta: Vesi.
Toisaalta vedenjuonti on
yllättävän hyvänmakuista täällä, vaikka melkein vihasin Suomessa vedenjuontia,
syypäisyys menee kyllä Jyväskylälle.
Cape Coast
(Capcapecoast… hehehe) on sellainen paikka 150km Accrasta, 3-3,5h trotrolla
matkustaen. Aika tiivis ja mukava kaupunki, mutta olimme kaikki shokissa, tai
siis melkein shokissa, miten likaista siellä on. Roskiksia on kaikkialla ja
mustaa nestettä valuavaa roskiksilla täyteistä ojista on useisissa paikoissa
rannoilla ja meri huuhteleekin sitä, ei niin kaunis näky. Rannalla on myös
paljon roskiksia. Ihan kuin ne olisivat koristeita. Paikka on hieman
”turistisempi” kuin Busua, jossa on ravintoloita turisteja varten, ruokalistassa
näkyy jo, mutta mä tavallaan tykkäsin paikasta. Paljon ”paikallisen” tunnelmia
ja kulttuuria näkyi, vaikka turisteja olisikin enemmän kuin Busuassa.
Nimittäin esimerkiksi
rannalla törmäsimme tuoreiden vastakatsastettujen kalojen ostojen perässä ihmiset
olivat seisonneet kalakasojen vierellä ja puhdistaneet välein itsekseen (joskus
lapset) hiekalla kalat ”puhtaaksi”. Ensin olin ihmetellyt, eikö hiekka ole
hieman likaista. Mutta se johtuneekin Suomen kulttuurista, jossa ajatellaan
”hiekka on pahasta”. Tapasin ensimmäisen kertaa ”Jellyn”, MEDUUSAN. Ensin
luulin niitä joksikin nesteellä täytettyjä muovipusseja, mutta ei ei. Meduusoja
ne oli. Suuni loksahti auki, kirjaimellisesti. Napsin kuviakin, josta pienet
lapset nauroivat, kun yrittivät selittää ja näyttää, mitä tuo hyytelö oli.
Seuraava oli sokki. Possuja, siis sikoja. Rannalla etsiskelemässä ruokia.
Suomen tavallisimpia eläin, mutta sian näkeminen täällä tuntuu NIIN
eksoottiselta. Napsin jopa niistä kuvia. Possuja Rannalla, jossa meri kauniisti
murtuu hiekan päältä…
Afro tansseja esiteltiin
yhdessä ravintolassa, jossa oltiin syömässä ja nauttinut lopun iltaamme.
Afro-tanssit oli hienosti tanssittu. Eivät ole edes ammattimaisen näköisiä,
vaan ne olivat ikään kuin omaa verta. Askel-kuviot eivät edes näyttänyt yhdellä
naisella muistikuviossa, mutta silti tanssii häpeämättä. Ei edes kuvio olisi
ollut tärkeä vaan niistä nauttiminen ja tunnelman vieminen yleisölle.
Huomenna uusi
mahdollinen sijainen tulee haastattelulle… Todennäköisestikin.
Katsotaan nyt huomenna,
sillä huominen on vasta huomenna.
<3 Bloggaamisiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti