Viime viikolla en
yksinkertaisesti jaksanut bloggata ollenkaan, kun oli liian tekemistä päivisin.
Maanantaina olin vielä rauhallinen (siis melkein) vilkkaiden lasten parissa.
Ajattelin vaan, että opettaja osaa hommansa. Mä vain istuskelin takana
seuraillen lasten ja opettajan vuorovaikutusta, että opettaja mukautuu
suomalaisen instituution periaatteisiin. :) Tiistai-aamulla huomasin vähän
ennen yhdeksää, ettei luokan opettaja ole tullut paikalle. Mä yritin etsiä
äkkiä jotain tekemistä aamuavaukselle. Viitoin sittenkin yhden sadun ”Taikapuuro”.
Ihana tarina. Opettaja meni tuon aamun uutisen jälkeen äitiyslomalle. :) Mutta
se tietää minulle hieman paniikkia. Tiesin heti kenenkään sanomatta, että mä
tulen opettamaan tässä luokassa. Kuinkakohan mä pärjään… Ensimmäinen päivä oli
itselleni ihan katasforia. Meinasin luovuttaa ja lähteä häipymään.
Kärsivällisesti saatoin loppuun ja hymyilin lapsille lähtiessään. Mielessäni
kiroilin, miten pärjäsin. En osannut yhtään saada lapsia kontrolliin. Luulen,
että suurinosin syy on kuitenkin kielitaidostani ja ”kiltteydestäni”. Samana
iltapäivänä huusin muille ”Apua!”, onneksi heti seuraavana aamuna Virve
ilmestyi apuuni. Hänestä tuli ikäänkuin apuopettaja, joka on loistava! Heti
tunti tuntui sujuvan, no ei ihan heti, mutta innovaatioita tulee paremmin
ilmiin. Voisin laskea hyvin, että kaksi tai sitten kolme valkoisia aikuisia
(tai siis suomalaisia) vastaan yksi ghanalaista opettajaa. Tällä opettajalla on
hyvä auktoriteetti luokassa (hyvällä tavalla!). Sen jälkeen me vedettiin
”kunniakkaasti” oppitunnit viikon loppuun asti. Viikko oli ollut meille niin
uuvuttavaa, että Busuaan matkustaminen tuntui helvetin ihanalta! Koko viikko
täyttä lapsia ja kieltä, jota emme hirveästi ymmärrä tai edes tuota. Oltiin
kummiskin muutamista ratkaisuista Niin TYYTYVÄINEN ja YLPEÄ, mutta joistakin
pidetyt tunnit voisimme kyllä unohtaa syvään musta-aukkoon.
Käytän nykyään
opetuksessa siis ghanalaista viittomakieltä mutta sisältäen PALJON
improvisointia visuaalisia ilmaisuja ja kiertokääntäen muilla tavoilla.
Olen huomannut, että se
on niin ghanamaista, että sanotaan asiat suoraan. Se on niin suomalaista, että
sanoo asiat aina kiertotavoin eikä itse asiaan. Ghanalaisessa viittomakielessä
ei ole varmaan paljon tieteellisiä termejä tai ihan tavallisia sanoja myös,
jotka liittyvät sairauksiin tai vähän vähemmän käytettyjä sanoja. Sillä
juttelin yhden opettajan kanssa oppimishäiriöstä, sellaista termiä ei tunneta
täällä, kuin vaan sanotaan ”olla vaikeuksia oppia”, eikä ”ongelmia oppimisen
kanssa”. Sen johtuen tulee mieleen, suorasanaisuudesta, Suomessa tai siis
monissakin maissa hävetään, jos sanotaan vähänkin ”ongelmallista”, se on jo
suurta. Ghanassa ei ole näin vakavaa, jos ilmaistaan mielipiteitä, kuten ”oot
vähän iso”, sille tulee vain nauraa. No en oikeesti tiedä mitä muualla Ghanassa
ollaan tapana, mutta Hog:ssä on ainakin avoimia, siitä olin aluksi kauhuissani,
mutta nyt mä jollakin omalla tavalla arvostan. Asiat saavat olla joskus
yksinkertaista.
Busua, Pusua, Busua!
Annoimme Busualle uuden
viittomanimen ”Pussailla” ghanalaisella viittomakielellä (Y- käsimuodolla samaa
kuin suomalaisellakin viittomakielellä pussailla). Söpöä! Tykätään hirveästi
uudesta keksimästämme viittomanimestä!
Matka kesti n..Lähtö oli
14.15 ja perillä saittiin 22 aikaan. Aika hyvä tulos kylläkin. Ensin mentiin (Virven
ja Elisan kanssa) Circleen bussiasemalle Kaneshien ohitettuna ja sanoikin
siellä, että pitikin mennä Kaneshiestä … Joten palasimme trotrolla takaisin
Kanehsieen (saimme olla sitten bussissa istumassa n. 16.00 ( joo, kahdella trotrolla
ja yhdellä taksimatkalla kesti lähes 2h.) ONNEKSEMME 16.30 Bussi lähti
läksimään, JEE! Vieläpä VIP bussilla. Ihanaa. Kunnon tuuletinta ja kunnon ISO
tuoli! Olimme aika riemuissamme. Maisema on kans kaunis ikkunasta katsoen. :)
Tappelimme myös saavuttuamme Takoradiin taksihinnasta (meinasi pyytää tuplasti
hintaa) ja onnistuimme pyytämään vain 10cediä ylimääräistä todellisesta
hinnasta. Jee hyvä me! Se on joskus rasittavaa, että ollaan erivärisiä kuin
paikalliset. Huomioita yleensä riitti, MUTTA olen iloinen ja onnellinen (!), ettei
täällä ole näin, että jokainen myyjä pakottaa meidät ostamaan mitään ja meidän
ei tarvitse jokaisessa paikassa tingitä, vaan antavat melko järkevän hinnan. :)
Heti saavuttuamme
lähdimme syömään pienessä ravintolassa, joka on pienempi kuin jopa minun edellinen
asunto (eli suunnilleen 8-10 neliötä). Ruokaa oli hyvää! Mutta menin
pelkotilaan, kun tytöt alkoivat selittää, miten ryöstöjä oli kuultu
tapahtuneen. ”MINULLA on laukussani kaikki rahat ja kahdet kännykät!”. Paikka
oli myös hieman aavemaista vähän valoineen, joka osoittautui pölynhölyksi.
Ihana paikka!
Aamulla oli AIVAN ihanaa
aloittaa ranskalaisella aamiaisella (jogurttia ja hedelmää, MITÄ?! kyllä!).
Maistuu ihan jäätelölle. Olimme myös tavanneet heti aamulla terassilla
hotellihuoneemme ulkopuolella ”Smooth Criminal” Monkey-nimiseen apinaan (joka
odottikin siellä meidän tapaamistamme!), joka myös esittäytyi itseään
viittomalla ”Apina”. Päätimme esittäytyä Virven kanssa ”kiva tavata, me ollaan
Silja ja Virve”. Kunnes Monkey näki Elisan. Rakastui aivan välimättömästi
Elisaan. Meni heti Elisan hiusten kimppuun ja kaivoi hiuksen sekaisin
”kimppuja! kimppuja!”. Pettyi hieman, ettei siellä ollutkaan mitään. Aamiaisen
aikanakin hän vaati meidät rapsuttelemaan hänen vatsaansa. ”No ei, me syödään”.
Monkey on kyllä söötti,
mutta tuli nyt viholliseni, sillä puri ranteeseeni, kun pelästytin sitä. :(
Shokissani mietin rokotuksiani, olenhan ottanut kaikkia. Jäykkäkouristus,
jäykkäkouristus, käsi tuntui kipeältä (koko käsivarsi tuntui), mutta kipu alkaa
unohtua lihasten shokinkin jälkeen. Surffaus teki osuutensakin väsyttämällä
lihaksiani rentoutumiseen asti. Nyt siitä jälkeä on enää pieniä puremia ja
kipua puremien alueella. Paranee kummiskin, kunhan ei tulehdusta. :) ”To do” on
suoritettu, sain jolta villieläimeltä pureman.
Heti aamiaisen jälkeen
eksyimme kauemmalle rantaa hotellista ja tietenkin eksyimme uiskelemaan, vaikka
aluksi emme uskoneet lähtevämme uimaan, sillä satoi.
”Black Star”
surffauspaikka, jossa vuokrattiin surffauslautoja ja tarjoaa opetustunteja.
IIhuuu! Hienoissa vihreässä ja keltaisissa paidoissa istuimme laudoillamme
hiekkarannalla kuuntelemassa tunnollisesti, kun yliripeä opettaja selosti
meille, mitä tehdään.. ”Mitää, jo nyt?” Kun opettaja sanoi ”mennään veteen!”.
Sitä lähti, kokeiltiin surffata! :) Se on kuulemma ”tuttu” paikka, jossa monet
ghanalaiset surffaavat (lapset ghanalaiset, jotka ovat selkeesti tottuneempi
veteen). Pimetessä meni istuskellen rannalla ja katsoen, kun aurinko laskee (no
kun taivas pimenee, aurinko laskee rannan vastapäätä). Loput iltaa meni syöden
joiden sanojen mukaan Busuan parhaimpia burritoja ja viettäen muutamia olueiden
kera muiden paikallisten, surffausopettajan ja vaihto-opiskelijoiden kanssa. Yö
tuntui todella pitkältä, Sen täytyi olla ”valomerkin aika”, kunnes katsoimme
kelloa silmät uumessa ”00:00”. No, päivämme päättyi n. 01:00.
Sunnuntaina tein jotain
hyvää Elisan kanssa! Lenkkeilimme bikineissä rantaa pitkin aamulla kahdeksalta!
Matkakin sujui nopeammin mutta hieman täydessä märässä. Menimmekin tavalliseen
bussiin, vaikka vastustelinkin aluksi. Luokittelen sen nyt kokemusjaostooni.
Ilmastointi ei toiminut, joten elimme n. 30-35asteessa bussissa, n. 3-4tuntia,
ei ole kuitenkaan paha kuin olisi menty auringon alle. :)
Nyt odotellen seuraavaa
matkaa! Cape Coast, Kaktumin kansallispuisto! :)
<3 Bloggaamisiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti