Kivaa ja rahaa meni lisää tänä perjantaina, tosin sain kauniin lisäkortin. Nimittäin henkilötodistuksen maassavierailijana. Maksoi maltaita ja samoin kolmesta lisäkuukaudesta vaikka tarvitsin vain 1,5kk leiman passiini, että minut ei häädetä putkeen kun yritän lähteä Suomeen. Mitenköhän rankalta tämä on tuntunut pelkässä tulemisessa Ghanaan. Joten, neuvon teille, jotka haluavat ulkomaille (EI EU) niin katsokaa kunnolla, mitä kaikkea vaatii jos edes yli 3 kk lähtisi. Eli Ghanaan suosittelen joko 3 kk tai kunnolla 6kk- vuotta. Se maksaa hieman turhaan paljon lähteä 3,5kk. Laiskimukseeni sai nokkansa varsinkin tässä asiassa. En selvittänyt kunnolla mitä kaikkea tässä vaatikin. Esimerkiksi oman non-citizen Ghanassa henkilötodistuksen… Sekä ulkomaalaisen suurlähestystössä piti hieman lahjoitellakin, suomalaisena se on ärsyttänyt hirveästi, että piti pelätä ongelmia, jos ei lahjoittanutkaan oikein!
Tulin HOG:een hieman äkäisenä, väsyneenä ja tietenkin hikisenä&likaisena, mutta onneksi Avokadokeitto huokutteli seisomaan pystyyn.
Lauantaina lähdettiin Dansomaniin matkaseikkailulle. Nimittäin dansoman on helpossa paikassa, Circlessä. Minä, Elisa ja Sanni meidät on nimitetty no lähes, tyhmiksi. Monien matkatekomokien jälkeen päästiin perille yhden opettajan luokse vierailemaan. Ihana isän omistama hotelli, ruoka, perhe, koti ja ihminen! Kaikki kaikkinaan oli todellakin matkan arvoista. Nyt HOG:ssä hymyä yllä, vaikka jalkaa särkee kaatumisestani ihan julkiseen moottoritien viereen. Hienoa. En tajunnutkaan, että täällä voi olla ihan ”Suomen talven kaatumisiakin”. Näet se on kosteaa ja kuumaa. Eli mudasta tulee tahmeaa, johon liukastuin ja kaaduin pyllylleni. Rakkaan edellisen omistajan varvassandaali irtosi (tietenkin onneksi sitä voi korjata), mutta en osannut nauraa vaan kirosin (kun ylitimme toiseen trotro-pysäkille). Kauniiseen hameeseen oli tarttunut mutaa, käsiini ja jalkoihini. Hienoa. Onneksi Elisalla oli ylimääräinen hame mukana ja ohitsemme kävelevä mies tarjosi meille kaksi juomavesipusseja, niillä pesin itseäni ja vilkutin pyllyäni ihan julkisesti tarkistaaksemme onko sinne joutunut mutaa ja tajuamatta ollenkaan missä olin. Vaihdoin toiseen hameeseen Elisan ja Sannin avustamana keskellä moottoritietä. Tehtävä suoritettu!
Ruoasta….
Niin aloin kirjoitella valituskirjeen täällä silmäpavuista, sillä pavut on yksi lempiruokiani, mutta muuttuivat kammottaviksi viikkojen mittaan. Öljyiset ruuat eivät enää millään mene alas. Oksetusrefleksejä on ollut koko ajan. Sen täytyi johtua liian eri ruokavaliosta, sanoi jotkut meistä. Mä arvelin muutamia viikkoja sitten, ehkä se johtuikin ”lievästä malariasta”.
Mutta eihän se voi jatkua monien viikkojen jälkeenkään.. Mutta viime sunnuntaina sairastuin pahasti, kun päätä jomotti ja heikotti, etten jaksanut nousta ylös. Paleli välein. Onneksi ihana isä pakkasi minulle panadolia, otin sen, auttoi hieman.
Maanantaina jatkui pahempana, varsinkin aamulla. Mittasin kuumetta jo muutamia kertoja, mutta lukema näkyy ihan normaalina, ärsyttävää. Kunnes Maria pelotteli minua : ”Sinulla on malaria. Asia on selvä. Piste.” - Koulun ”kulttuurintulkki” ja muulloin on tärkeä rooli tässä koulussa nainen käski minua sairaalaan kuultuaan Marialta, että olin pipi. Kaiken lisäksi minua alkoi tosiaan pelottaa, kun luin terveyskirjastosta internetin sivulta malariasta. Siihen kuoli kolme ihmistä kymmenessä vuodessa, jospa olen mä sitten tuo neljäs! Lähdin sitten lääkäriin, palasin pirteänä kuin terve lapsi. Hypähtelin jopa. Kun sain Vihdoinkin selville, mistä nuo viimeiset viikot lisääntyneet väsymykset ja oksetusrefleksit ovat johtuneetkin.
Lääkäri sanoi selkeästi koetestien jälkeen: ”Sinulla on malariaa.” Mahtoipa lääkäri ihmetellä miksi hymyilin kuuntellessani tuon tuloksen. En siis ole oksentanut kerrankaan tai ollut ripulia, tai kuumetta, mikä olisi ihan tavallisia oireita malarialle. Täten en ole ymmärtänyt huomata.
Kun lähdin lääkärille huomasin olevani tosiaan jonkun tartunnan alla kun yritin pukeutua tiukkaan toppiin, ihoon ihan sattui, se oli ihan arkaa kuin olisin saanut paikkoihin haavoja. - Sain nyt pistokkeen arthermeterin ja lääkkeinäkin ja särkylääkkeitä.
Nyt makaneena ajattelin joskus, se olisi kyllä ihan kivaa, jos äiti olisi hoitamassa… Keitetyn veden saati vedenkin haku tuntui ylivoimaiselta, jätin syömättä mitään, koska en jaksanut mennä keittiöön tekemään itselleni pelkkää nuudeleita (en pystynyt nielemään mitään sellaisia papuja tai rasvaisempia ruokia kuin nuudeleita) kuin vasta iltapäivällä, kun sain vähän voimaa ylös. Onneksi nyt illalla olo on paljon loistavampaa, johtuneekin otetuista lääkkeistä. Nyt vaan pelkään huomisaamua. Mutta nuorekas lääkäri sanoi kuitenkin: ”Paranet kyllä.”
<3 Bloggaamisiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti